SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry

Paikallisjärjestöömme kuuluu yhteensä 53 ammattiosastoa, joissa jäseniä on kaikkiaan n. 55 000.
Toiminta-alueemme on Tampereen seutukunta.

Järjestömme tarkoituksena on sen jäsenkunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, järjestöllisen aseman ja toimintavalmiuksien edistäminen.

Kokoamme Tampereen seutukunnan vaikuttavat ja yhteistyöhakuiset palkansaajien edustajat heidän osaamisensa ja asiantuntijuutensa suuntaamiseksi järjestön tarkoituksen toteuttamiseen.

RSS-syöte Facebook Kotisivu

Arkistot kirjoittajan mukaan: SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry

Rentoutumista Viikinsaaressa 1.8.2020

Rentoutumista Viikinsaaressa 1.8.2020

Aurinko lämmitti mukavasti Laukontorin rantamilla. Kassit ja kylmälaukut piti peittää foliopeitolla, ettei ruuat lämpenisi liikaa siinä Hopealinjojen laivaa odotellessa. Sää todellakin suosi ja se näkyi paikalle tulleista, SAK TaPj jäsenosastojen perheistä ja yksittäisistä matkalaisista. Iloinen rupattelu täytti jo alarannassa odottavan väen, melkein seitsemänkymmentä Kesäpäivän viettäjää oli saapunut paikalle. Viilennystä olisi jo hivenen kaivattu, kun yhteistuumin […]

Lue lisää

Kesäpäivä Viikinsaaressa 1.8.2020

Kesäpäivä Viikinsaaressa 1.8.2020

SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry järjestää koko perheen kesäpäivän Viikinsaaressa 1.8. klo 14.00 – 18.00. Laiva lähtee Laukontorila klo 14.00. Muista ilmoittautua mukaan 15.7.2020 mennessä oheisen mainoksen mukaisesti.

Lue lisää

Hauskaa Vappua 2020

Alla linkki Puistotornin Puhaltajien virtuaalisesti toteutetusta Työväen marssista. Jokainen soittaja on toteuttanut osuutensa erikseen ja kokonaisuus on koottu yhteen. Tämän myötä myös TaPJ toivottaa jäsenistölleen ja muille oikein hauskaa Vappua 2020 – vaikka virtuaalisesti. https://drive.google.com/drive/folders/10z9_kaqEiKBbqjVt9L6gsQk4lSUZbUfF

Lue lisää

Kevään kokouksia sähköistetään

Tiedoksi, että hallitus kokoontuu sähköisesti 31.3. – 5.4. ja edustajiston sääntömääräisen kevätkokouksen järjestelyistä ilmoitetaan hallituksen kokouksen jälkeen.

Lue lisää

Kesäpäivä Viikinsaaressa siirtyy syyskesälle

Kesäpäivä Viikinsaaressa siirtyy syyskesälle

Koronavirustilanteen vuoksi tapahtumaa ei voida järjestää alunperin suunniteltuna ajankohtana, vaan se siirretään myöhemmälle syyskesään. Seuraa mainontaa.

Lue lisää

Toimintasuunnitelma 2020

30.12.2019, klo 21:16 |

SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry www.tapj.fi TOIMINTASUUNNITELMA 2020 Toiminnan painopisteet * Edunvalvonta * Yhteydet ammattiosastoihin Paikallisjärjestömme toiminta perustuu toimialaperiaatteelle. Neljä toimialaamme; julkinen toimiala, teollisuuden toimiala, kuljetuksen toimiala ja yksityinen palveluala järjestävät omia kokouksiaan, koulutuksia ja aktiivien yhteistapaamisia vuoden aikana. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ryhmä vastaa omasta osuudestaan paikallisjärjestön toiminnassa. SAK:n Tampereen Paikallisjärjestön hallitus kokoontuu toimintavuoden aikana vähintään viisi […]

Lue lisää

Copyright © 2020 SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry. All Rights Reserved. Design by Juplin.