Rentoutumista Viikinsaaressa 1.8.2020

Aurinko lämmitti mukavasti Laukontorin rantamilla. Kassit ja kylmälaukut piti peittää foliopeitolla, ettei ruuat lämpenisi liikaa siinä Hopealinjojen laivaa odotellessa. Sää todellakin suosi ja se näkyi paikalle tulleista, SAK TaPj jäsenosastojen perheistä ja yksittäisistä matkalaisista. Iloinen rupattelu täytti jo alarannassa odottavan väen, melkein seitsemänkymmentä Kesäpäivän viettäjää oli saapunut paikalle.

Viilennystä olisi jo hivenen kaivattu, kun yhteistuumin – työläisiä kun ollaan – kannettiin monen monta kassillista tarjottavaa laivaan ja laivalta Viikinsaaressa, pienen pysähdyksen jälkeen, grillille. Eipä muistettukaan kuinka pitkä matka grillille oli päätalolta. Nurisematta, mukavaa puheensorinaa ylläpitäen, marssittiin valloittamaan grillialueelta parit pöydät. Turhia mukisematta myös lapset, joita oli mukava määrä, tarpoivat metsäpolkua tai rattaissa istuen kohti yhteistä alkupaikkaa.

Siinä grillille tilaa odotellessa saivat kesäpäivän viettäjät kerätä tarjottavista juomista, sipseistä, hedelmistä ja muusta sopivan satsin mukaansa, sillä vapaata kulkuahan saarella piti olla – makkarat ja salaatit sai nauttia grillin pöytien äärellä. Neljän aikaan porukkaa alkoi vähä kerrallaan siirtyä saunarantaan. Mukavasti rullasi saunojien kesken kierto sen varaamamme parin tunnin aikana. Tällä välin toisaalla pelattiin minigolfia ja leikittiin tuomillani kisailuvälineillä. Saunan lauteilla ja ulkosalla jutut kiertyivät, ei yhtään yllättävää, ammattiosastoihin ja omiin monenkirjaviin touhuamisiin nimimerkillä ”monessa mukana”. Paljussa ei nyt käyty, olihan siinä Pyhäjärven lämmintä vettä tarjolla – eikä Iglu-saunassa, joka on Viikinsaaren tämän kesän uutuus. Grillauspiste olisi saanut olla tässä avoinna, siitä pieni miinus.

Aurinko lähetti säteitään niin, että osa olisi halunnut jäädä saunarantaan lötköttelemään, muuten varmaan olisi voinut sen tehdäkin, ellei saaren henkilökunnan oma sauna- ja siivousvuoro olisi ollut seuraavaksi. Kuuden aikaan suurin osa matkalaisista suunnisti kohti laivaa, pikkulapsekkaimmat olivat jo poistuneet ja osa aikuisista jäi vielä nauttimaan kauniista kesälauantaista Viikinsaaren rauhaisille rantamille.

Palatessa takaisin Laukontorille kantamukset olivat vähentyneet, mutta suuri kiitos luottokantajille ja muille kantajille mennessä. Rentouttava yhteinen kesäpäivä oli päättymässä. Kaikilla tuntui olevan todella mukavaa ja varmaan tuli uusia tuttavuuksiakin, niin kuin näillä reissuilla on tapana.

Oikein mahtavaa kesänloppua mukana olleille JA erityisen suuri kiitos todella rentouttavasta kesäpäivästä.

– Jaana Mäkinen –

Kategoria: Arkistoidut

Kommentointi ei käytössä.

Copyright © 2020 SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry. All Rights Reserved. Design by Juplin.