SASK:n opintomatkalla Filippiineillä 22.11.- 6.12.2014

Kirjoittaja: Marjo Perera,
Tampereen kunnalliset JHL ry.012 pj.

Filippiinit on katolinen ja trooppinen saarivaltio Kaakkois-Aasiassa. Maassa on noin 100 miljoonaa asukasta. Sen väestöstä 26 % elää köyhyysrajan alapuolella. Työntekijöistä 75 %:lla ei ole työsopimussuhdetta, eikä sairausvakuutus- ja eläketurvaa. Järjestäytymisaste on 5 %.

Suomalaisille Filippiinit on tuttu Armi Kuuselasta, Jolon panttivankidraamasta, luonnonkatastrofeista, kuten taifuuneista ja tulivuorenpurkauksista.

Minä koen olleeni etuoikeutettu, kun pääsin tälle matkalle Filippiineille. Meitä oli kolmetoista eri-ikäistä naista ja miestä eri ammattiliitoista, mm. JHL, PAM, Rakennus-, Sähkö- ja Insinööriliitto edustettuna. SASK:n viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen ja kuvaaja Pekka Kaipainen kuuluivat joukkoon. Meidän tiivistä ohjelmaa veti sen myöskin suunnitellut filippiino Marlon Orlando Learn-järjestöstä.

Kaksi viikkoa Filippiineillä kävi lähes työstä. Joka aamu päivämme alkoi viimeistään kello yhdeksän ja päättyi noin kello 17 aikoihin. Ohjelma oli TODELLA ANTOISA.

Kerron itselleni mieleenpainuvimmista paikoista. Yksi oli Marino-liiton edustajien tapaaminen Navotas Cityn sataman slummissa. He olivat merimiehiä, kalastajia, satamatyöläisiä tai sardiinitehtaan työntekijöitä. Valitettavasti monet naiset oli irtisanottu, kun työnantaja oli saanut tietää työntekijöiden järjestäytymisestä.

SASK:n tukemassa päiväkodissa käynti herkisti. Lapset olivat niin liikuttavia heilutellessaan tekemiään lippuja, missä luki WELCOME VISITORS sekä laulaessaan meille laulujaan, mistä yksi oli ”Piippolan vaarilla oli talo”. Päiväkoti oli toiminut jo kaksitoista vuotta ja ollut välillä jopa evakuointikeskuksena taifuunien ja tulvien tullessa. Perheväkivaltaan puuttuminen oli myös osa päiväkodilla tapahtuvaa kyläyhteisön toimintaa.

Minä itse työskentelen Tampereella Hatanpään sairaalassa välinehuoltajana, joten se päivä jolloin tutustuimme tartuntatautisairaala San Lazaroon antoi itselleni melkoiset ”kiksit”. Sairaalaa meille esittelivät paikalliset ay-aktiivit. Kiersimme ainakin kolme osastoa siinä kuumuudessa suumaskit naamallamme. Potilashuoneet olivat karut vailla ilmastointia. Tippa tuli linssiin nähdessäni potilassängyt (miltähän vuosisadalta?) ja täydet potilashuoneet ilman yksityisyyttä. Äidit hoitivat pikkuisiaan, näiden kärsiessä ripulista. Potilaat sairastivat mm. keuhko- ja denguekuumetta, tuberkuloosia, hi-virusta ja tuhkarokkoa.

Hoitajien työpäivät olivat normaalisti kahdeksan tuntia. Joskus he joutuivat tekemään ylityötä saamatta siitä ylityökorvausta. Työssä oli lähi- ja sairaanhoitajia. Osastojen koot vaihtelivat, mutta yhdellä hoitajalla saattoi olla vastuu 30-70 potilaasta. Hoitajilla ei ole lakko-oikeutta! Tärkeintä olisi saada ILO:n julistus 151 ratifioitua, jotta hoitajien asema paranisi ja saisivat lisää palkkaa. Eihän 100- 200 euron kuukausipalkalla elä. Sairaanhoitaja joutuu valmistuttuaan työskentelemään ilmaiseksi puoli vuotta ennen kuin voi saada työtodistuksen työnantajalta. Se vasta mahdollistaa palkallisen työn saamisen.

Sitten pääsimme sinne minulle tärkeään valtakuntaan eli sairaalan kellariin CSR:ään (Central Supply Room ) eli välinehuoltoon. Paikkoja esitteli kollegani sister välinehuoltaja 😀

Iloitsin nähdessäni pienet sterilointilaitteet eli autoklaavit. Pesu tapahtui käsin. Ruiskut ja neulat olivat onneksi kertakäyttöisiä. Isoja instrumentaatiota ei tartuntatautien sairaalassa näkynyt, mutta esimerkiksi ompelusettejä kylläkin. Ne oli pakattu hienosti kuitukankaalla sekä indikaattoriteipillä.

Kiertomme päättyi hammaslääkärin (ammattiliiton aktiivi) työpaikan esittelyyn. Siellä oli hammashuolto upeine hoitotuoleineen, porineen sekä ilmastointilaitteen. Hoito oli maksutonta vain sairaalan henkilökunnalle. Myös siellä oli välinehuoltotila, jossa välineet huollettiin.

Filippiinien ay-liikkeestä tuli paljon tietoa useammassa seminaarissa paikallisilta aktiiveilta. Filippiineillä maan hallitus ja lainsäädäntö rajoittaa ay-liikkeen toimintamahdollisuuksia, siksi ammattiliittoon kuuluminen on monilla aloilla vähäistä. Teollisuuden ja ravintola-alan työntekijät ovat hyvin järjestäytyneitä.

Maan suurimmalla televisiokanavalla ABS-CBN, Isuzun tehtaalla sekä kaapelitehtaalla (missä 5000 työntekijää) käynnit osoittivat, kuinka suuret yritykset pitävät hyvää huolta työntekijöistään monin eduin. Oli hautausavustusta, naimisiinmenobonusta ja työterveyshuoltoa. TV-yhtiössä tapasimme maan kuulun radiotoimittaja Ted Failonin sekä pääsimme aidon televisio-ohjelman nauhoitukseen.

Tämä päivä huipentui, kun pääsimme vierailemaan kongressissa sekä tapaamaan henkilökohtaisesti AKBAYAN-puoluetta edustavaa Walden Belloa. Hän on kirjailija ja poliittinen analyytikko. Hän puhuu rauhan, ympäristön ja tasa-arvon puolesta sekä ajaa palkkatyöläisten etuja. Filippiinit on hyvin korruptoitunut maa ja tämän ongelman kitkemiseen tarvitaan paljon työtä! Ikävää oli kuulla, kuinka ihmiset maksavat tai ”joutuvat maksamaan” jouduttaakseen erilaisten lupien käsittelyä ja saadakseen sosiaali- ja terveyspalveluita.

Matkaa taitoimme Manilassa jeepneyillä, jotka olivat armeijajeepeistä pidennettyjä ajokkeja. Polttoainesyöpöt jeepneyt kauheine pakokaasuineen eivät ole ympäristölle hyväksi, eikä matkustajille miellyttävää. Mutta niiden kyydissä matka sujui sukkelasti Metro-Manilan ruuhkaisessa liikenteessä.

Tarinaa riitää…mutta yksi jännä ja mieleenpainuva juttu oli osallistumisemme BONIFACIO-päivän ”rallyyn” eli mielenosoitukseen. Andres Bonifacio oli vallankumouksellinen 1800-luvulla ja hän vastusti Espanjan kolonialismia. Nykyään hän on kansallissankari, jonka muistoksi vietetään kansallista vapaapäivää 30. marraskuuta. Minä JHL:n jäsenenä marssin paikallisten julkistenalojen työntekijöiden kanssa huutaen: ”Workers, united, will never be defeated”.

pdf (2.68 Mb)
Kategoria: Kirjoitukset

Kommentointi ei käytössä.

Copyright © 2020 SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry. All Rights Reserved. Design by Juplin.