YGAP-matkakertomus – Sanna-Maria Sipinen

14.11.2018, klo 20:50 |

Kirjoittaja on Pamin nuorisovaliokunnan varapuheenjohtaja, osaston 003 johtokunnan jäsen ja Tampereen alueen aktiivi.

Vapaa-aikansa viettää kiipeilykeskuksella treenaten tai agilitykentillä koiransa Vidan kanssa.


Olen reissannut paljon, mutta tämä oli matka joka todella muutti minua.

Saavuin reilu viikko sitten takaisin Suomeen. Kesti pitkään sulatella ja prosessoida kaikkea näkemääni ja oppimaani ja luulenpa, että prosessi on vieläkin kesken. Etelä-Afrikassa, Kapkaupungissa, viettämäni kolme viikkoa olivat monin tavoin opettavaiset. Osallistuin siis YGAP-koulutukseen (Youth Global Awareness Program) Pamin edustajana. Meitä oli Suomesta yhteensä kuusi osallistujaa, joista viisi osallistui koulutukseen.

Matkamme alku oli jännittävä, koska lentokentälle saavuttuamme kuulimme ettei meille ole lentoja. Paljon matkustaneena pysyin rauhallisena, sillä asioilla on tapana järjestyä ja niin kävi nytkin. Saimme uudet liput ja matkamme alkoi päivitettyjen lentojärjestelyiden myötä.

No niin. Nyt lienee aika kertoa, että sääennusteet kertoivat vielä torstaina (lentomme lähti perjantaina), että Kapkaupunkiin on luvattu noin +18 astetta ja vaihtelevaa säätä vesisateesta kovaan tuuleen. Varasin matkaan siis normaalit kesäiset vaatteet ja sadetakin. Kun saavuimme Kapkaupunkiin oli taas aika pohtia kannattaako Pekka Poutaan kolleegoineen aina uskoa sokeasti. 😄 Lämpöä oli noin +30 eikä tuulen virettäkään. Kuulimme myös heti uutisen, että Kapkaupunkiin on tulossa helleaalto, joka kestäisi koko matkamme ajan. Aloin pohtimaan miksi en pakannut hellevaatteitani huppareiden ja sdetakin tilalle.

Majoittauduimme hotellilla sekaporukoihin ja meille oli varattuna asuntolat/huoneistot, joissa oli yhteensä kolme makuuhuonetta ja yhteiset kylpyhuone ja keittiötilat. Meidän huoneistossa oli edustettuna Suomi, Ruotsi ja Zimbabwe. Siinä saikin heti melkoisen kielikylvyn, koska sovimme tervehtivämme toisiamme jokaisen omalla kielellä aamuisin, jotta oppisimme toistemme äidinkieltä. Voin kertoa, että minun oli helpompi oppia Zimbabwelaisten opettamat sanat kuin heidän minun suomalaiset lausahdukseni hyvää huomenta tai kiitos oikein paljon. 😉

Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme meille järjestettiin Amazing Race, jossa meidät jaettiin tiimeihin ja kilpailu sai alkaa. Jokainen joka minut tuntee tietää kuinka voitonhaluinen olen. Olin siis päättänyt voittaa ja tsemppasin alusta saakka joukkueeni jäseniä. Kilpailun aikana teimme toinen toistaan haastavampia tehtäviä, kuten käärmeen kanssa poseeraaminen, taulun maalaaminen ja myyminen, lampaan pään syöminen, Afrikkalaisen laulun laulaminen, pingviinien kanssa uiminen ja upeimpana kokemuksena Cape Pointin valloitus. Meidän joukkueen yhteishenki oli hyvä ja loppujen lopuksi voitimmekin kilpailun ja saimme kirjoittaa nimemme kiertopalkintoon.

Voittajatiimi Cape Pointilla.

Palkinnoksi voitostamme pääsimme vielä myöhemmin samalla viikolla kisailemaan paikalliseen pakohuoneeseen. Huoneen teemana oli merirosvo arvoitus, joka jäikin harmiksemme muutamaa lukkoa vaille ratkaisematta. Saimme kuitenkin kehuja, sillä huoneemme oli paikan haastavin ja pääsimme kuulemma todella pitkälle ja olimme päivän parhaat kyseisessä huoneessa. Samalla reissulla kävimme ostamassa myös tuliaiset kotiin (paikallista suklaata, joka on taivaallisen hyvää).

Koska hauskanpitokin loppuu aikanaan alkoi maanantaina opiskelut. Koulutuspäivät järjestettiin Community Housella, joka on paikallisten kokoontumispaikka. Vierailimme myös town shipeissä Langassa ja Khayelitsassa. Koska näille alueille ei turisteilla ole asiaa, meillä oli matkassamme paikalliset saattajat. Oli häkellyttävää nähdä lapset makoilemassa lavereilla ja koirat toinen toisteen rujommassa kunnossa makoilemassa pitkin katuja. Alueen talot ovat suurimmaksi osaksi pellin palasista tehtyjä tai rekan konteista asunnoiksi muutettuja. Oli siis tärkeää nähdä turistien ja golfareiden unelmakohteena tunnetun Kapkaupungin toinen puoli. Eniten yllätyin kuitenkin vahvasta yhteisöllisyyden tunteesta ja lähimmäisen rakkaudesta joka oli läsnä joka paikassa. Sitä kaipaisin tänne meille Suomeen. Paikallinen kouluttajamme kertoi, että noin puolet Kapkaupungin asukkaista asuvat näissä kylissä ja yhä edelleen osa asukkaista on rekisteröimättömiä eli he eivät ole missään kirjoilla, he ovat vailla passia ja henkilöllisyystodistusta ja täten heitä ei ole virallisesti olemassa. Ajatuksia herättävän päivän päätteeksi nautimme illallisen porukalla kauniilla Camps Bayn alueella. Ja taas tunsin, kuinka kaupungissa on selkeästi kaksi puolta..

Köyhyys vs.rikkaus. Takana town ship ja etualalla uuden karkea menopeli.

Viikon aihealueet vaihtelivat populismi keskusteluista eri esiintymismuotojen harjoitteluun. Oli mielenkiintoista kuulla miten populismia esiintyy eri maissa ja millaiset poliittiset tilanteet eri puolilla maailmaa on. Esiintymisharjoitukset olivat haastavia ja henkisesti rasittavia, koska lepohetkiä ei oikeastaan ollut ja kaikki tauotkin meni harjoitellessa aina seuraavaa esitystä. Oli välillä myös haastavaa työskennellä samassa tiimissä valtavan räiskyvien ja vahvojen persoonien kanssa, koska yhteisymmärrystä ei meinannut aina heti syntyä vaan ideoita tulvi liikaa ja toiminta ei ollut kauhean johdonmukaista. Tämä olikin minulle hyvää treeniä, sillä olen monesti työssäni tehokkuuden kannattaja ja koitan päästä nopeasti selkeään ja ymmärrettävään lopputulokseen. On siis tärkeää opetella työskentelemään eri kulttuurien edustajien kanssa ja oppia hallitsemaan omaa käytöstään ja oppia muuttamaan omia toimintatapojaan. Olen varmasti nykyään paljon joustavampi ja ymmärtäväisempi ihminen kuin ennen tätä matkaa.

Esiintymisenmuotoja opetellessamme eri päivien teemoina olivat tanssi, näytteleminen/teatteri ja elokuvien tekeminen. Näistä ehdoton suosikkipäiväni oli Heal The Hood yhteisön vetämä tanssipäivä (Facebookissa: Heal the Hood Project).

Työharjoittelun suoritin kahden kurssikaverini kanssa Ekasi Project Greenin vieraana. Oli mielenkiintoista kuulla näiden viiden perustajajäsenen oppeja maanviljelystä ja kasvienhoidosta luomumenetelmin. Olin todella ylpeä heidän laajasta osaamisestaan ja innostaan asiaa kohtaan. Heidän missionaan on opettaa muillekin maanviljelyä, jotta ihmiset voisivat elää terveellisemmin ja omavaraisemmin. He ovat tehneet paikallisten pihoihin pieniä puutarhoja, joissa kasvoi mm. perunaa, kaalia, pinaattia ja mansikoita. Hienoa oli myös kuulla, että he opettavat koulussa lapsia tunnistamaan hyötykasveja ja innostavat heitä elämään terveellisemmin ja toivottavasti he myös osaavat jatkossa viljelyn alkeet.

Ekasi Greenissä kaikki siemenet otetaan talteen. On hienoa, että he voivat hyödyntää kaikki kasvien kasvuvaiheet ja pitkällä juoksulla edes siemeniä ei tarvitse enää ostaa ulkopuolisilta toimijoilta. Oli huolestuttavaa kuulla, että nykyään kasvien siemenet ovat niin huonoja ettei niistä saa kasvatettua enää uusia alkuja. Tämä johtuu kaikesta geenimuuntelusta ja myrkyistä joita maanviljelyssä nykyään käytetään. Mm.Jenkeissä siemenet ovat jo niin muunneltuja, että ne ovat merkittyjä (jäljitettävissä) tietyille tiloille ja viljelijöille. Aika pelottavaa, eikö?

”Taking care of the people, taking care of the nature.”

Viimeisinä päivinä keskityimme tekemään lopputyötä työharjoitteluistamme. Me päätimme tehdä videon kokemuksestamme. Oli mukavaa katsella kuvia ja videopätkiä päivistämme ja ikäväkin kouraisi jo sydämestä. Kohta reissu olisi ohi ja ajatus siitä etten välttämättä näkisi osaa kurssikavereistani enää koskaan alkoi hiipiä mieleeni. Koska Afrikkalaiset ovat todella hyviä laulamaan ja tanssimaan olimme nauttineet musiikista koko matkamme ajan. Tulenkin kaipaamaan iloisia lauluhetkiämme ja spontaaneita huudahduksia ja tunnelmannostatuksia. ❤️

Viimeisenä päivänä pääsimme vielä rannalle ja iloksemme Ekasi Greenin pojat halusivat lähteä mukaamme. Oli mukavaa paistatella yhdessä auringossa ja keskustella elämästä ja tulevaisuuden haaveista. On upeaa huomata, että olemmepa mistä päin maailmaa tahansa niin nuorilla on loppujen lopuksi todella samanlaisia unelmia. Toivon sydämestäni, että pojat saavuttavat omansa. Tämän matkan ja kaiken oppimani myötä opin itsestäni valtavasti. Se ihminen joka olin tullessani oli nyt kehittynyt, paranneltu ja jollain tavalla ehkä herkempi, empaattisempi ihminen. Matka oli samaan aikaan pysäyttävä ja ohi liian nopeasti. Rankka, mutta täynnä ilon hetkiä. Joinain hetkinä koin syyllisyyttä, kunnes tajusin ettei se auta ketään. Vain teot ja oma asenteeni tulevaa kohtaan auttavat.

Tehdään yhdessä maailmasta parempi. Rakastakaa läheisiänne ja olkaa kiitollisia hyvistä asioista elämässänne. Olkaa avoimia uusille asioille ja uuden oppimiselle. Olkaa uteliaita. Kokekaa, matkustakaa. Tutustukaa ihmisiin ja kohdelkaa muita hyvin. Ja kaikista tärkeimpänä, kohdelkaa itseänne hyvin.

~Sanna~

Kategoria: Kirjoitukset

Kommentointi ei käytössä.

Copyright © 2016 SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry. All Rights Reserved. Design by Juplin.